Eilisen ahdingon ja itseinhon jälkeen, kun tänään kuulin viimeisen tunnin jälkeen sanan "Kiitos" teki mieli hyppiä ilosta ja itkeä. Yhdellä sanalla ja hymyllä oli niin parantava vaikutus, että koin ehkä jopa riittävänikin, sillä työpanoksella mihin itse pystyn. Se on huimaa kuinka paljon se tekee kun saa varmistuksen sille, että on tarpeeksi. Ettei tarvitse sättiä itseään ja miettiä kuinka joku muu varmasti osaisi paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti